Helmikuun tunnelmia

Ke 31.1
Kävin Tyksissä myös eilen, mutta olinkin saanut väärän vastaanottoajan eli takaisin kotiin. No, sattuuhan sitä inhimillisiä erehdyksiä. Kyllähän minunkin olisi pitänyt ymmärtää, että päivä oli kutsussa väärä. Jotenkin sitä menee vain jossakin sumussa eikä aina osaa kyseenalaistaa asioita.

Käynti T-sairaalassa verikokeilla ja lääkärin vastaanotto. Lääkäri tekee samat rutiinit kuin aikasemminkin, labrojen tarkistus, haastattelu ja pattien palpaatio (tunnustelu).
Patit mm. kaulalla sekä kainaloissa jatkavat kasvuaan. Esim kainalossa oleva patti on noin appelsiinin kokoinen. Koska hoitovaste on huono hoitoni vaihdetaan.

To 1.2
Saavun päiväosastolle, jossa saan suunnitellun tiputuksen. Kysessä on ns. RB-hoito. Sitä käytetään mm. non-Hodgkin lymfoomassa.

Esilääkkeinä Parasetamoli 1 g ja Setiritsiini 10 mg suun kautta. Suonensisäisesti Oradexon 10 mg ja Granisetron 1 mg.
Suoneen;
Rituksimabi (Mabthera) 1400 mg
Bendamustiini (Ribomustin) 170 mg

Bendamustiini on "vanha lääke", kauan käytössä ollut ja hyviä hoitovasteita saanut. Voin vain toivoa, että lopulta joku lääke tehoaa myös minulle.

Pe 2.2
Takaisin osastolle saamaan tiputus. Nyt tiputetaan ainoastaan yksi lääkeaine, Bendamustiini 170 mg (1 h).

La 3.2
Lauantai päivänä olen aivan uupunut. Koko päivä menee lepäilessä, ruoka ei maistu ja huono olo vaivaa. Kuume nousee. Yritän itse lääkitä itseäni, jospa se olisi vain kuumepiikki joka menee ohi. Mutta ei, lämpö ei laske.

Tyksiin vaan on lähdettävä, voi kurjuus. Matka tuntuu niin piinaavalta kuumeessa. Vaikka saan olla kylläkin kiitollinen, ettei matkaa ole enempää. Kuinka monta kertaa pitempi matka on monilla muilla, satoja kilometrejä!

Päivytyksessä istumista. Vetoinen aula, kovat penkit, palelen. Yskiviä aikuisia, itkeviä lapsia, lääke-/huumetokkurassa (?) olevia, odottelua, odottelua.
Lopulta pääsen hoitajan arviointiin, mutta kuumeinen syöpäpotilashan otetaan heti tarkempiin tutkimuksiin. Vuorossa verikokeet, veriviljely, infuenssanäytteet, keuhkokuva. Kaikki käy nopeasti ja rutiininomaisesti, kunhan hoitoputkeen pääsee.
Koska tulehdusarvo on koholla, osastolle suonensisäisille antibiooteille.

Olen kuumeen vuoksi niin väsynyt, että olen oikeastaan tyytyväinen osastolle pääsystä. Kun ihminen on tarpeeksi sairas ei osastolla olo ole epämieluisaa, päinvastoin.
Sitä olen ihmetellyt, että miksi aina saan huonekaveriksi puheliaan ihmisen. En jaksa puhua, en jaksa kertoa omasta sairaudestani, en jaksa kuunnella televisiota, haluan olla hiljaisuudessa.....

Tiistaina 6.päivä tulehdusarvo laskusuunnassa, joten kotiudun suun kautta otettavan antibiootin turvin.Diagnoosina määrittämätön bakteeri-infektio.

Pe 9.2
Kontrollilabrat omassa terveyskeskuksessa. Veriarvot tautini huomioon ottaen hyvät.

Ke 28.2
Tyksissä labrat sekä lääkärin vastaanotto. Lääkäri palpoi imusolmukkeita. Imusolmukkeet eivät ole pienentyneet. Nivusissa, kainaloissa sekä kaulalla ne tuntuvat selvästi sekä ovat kivuliaat.
Olen itkuinen, eikö tätä saatanan tautia saada pysähtymään.

Ajattelen mielessäni, en jaksa rampata täällä, selvä hoitoväsymys mielestäni. Mikään ei auta, viime vuoden syyskuusta lähtien tämä epätoivoinen tunne on kestänyt.
Lääkäri selittää jäljellä olevia hoitomuotoja. En jaksa kuunnella, ja itkeminenkin hävettää. Miksi en pysty kovettamaan itseäni edes lääkärinvastaanoton ajaksi.