Tupakkalakko

Perjantai (20.10)
Lääkärini soittaa minulle. Meneillään on Saksan Kölnin yliopiston johtama hoitotutkimus KLL taudin lääkehoitoon liittyen. Hän haluaan tavata minut asian tiimoilta tulevana maanantaina. Ensin hän pohti, että maksa-arvojeni takia en potilaaksi sovellu, mutta oli ottanut asiasta lisää selvyyttä eli maksa-arvojen nousu voi johtua ainoastaan itse KLL taudista. Mutta tuleva PET-TT tutkimus kertoo enemmän mm. maksani tilanteesta.

Hääpäivämme. Sanoimme tosillemme tahdon maistraatissa, 20.10.2010. Todistajat tulivat viranpuolesta. Sen jälkeen kävimme ravintolassa syömässä, ja palasimme molemmat saman päivän aikana vielä töihimme. Että niin romanttista....
Kerroimme asiasta muille, muistaakseni vasta seuraavan juhannuksen aikoihin.

Minulla on treffit hyvän ystäväni kanssa. Ystävyytemme on alkanut jo vuonna -89? Rouva L, korjaathan asian jos en muista oikein. Menemme lähellä olevaan kaupunkiin syömään. Suunnitelmiin tulee pieni hidaste, koska ystäväni joutuu käymään "henkilökohtaisella tapaamisella".

Häntä odotellessani saan tilaisuuden käydä työpaikallani. Istun työpaikan kahvihuoneessa, ja jokainen työkaveri tulee vuorollaan juttelemaan minkä työkiireiltään ehtivät. Kuinka ihanaa oli heitä nähdä ja taas kerroin vain itsestäni ja voinnistani. Aistin sen empatian minkä heiltä sain, tosi paikan tullen todelliset ystävät tunnistaa. Sanoin, etten luovuta vielä työpaikkani avaimia, palaan todellakin takaisin töihin.

Käymme ystäväni kanssa viihtyisässä ravintolassa syömässä. Ruoka ja jälkiruoka olivat herkullisia. Ruokahaluni on ollut huono, en edes muista milloin viimeksi olin syönyt "kunnon ruokaa".

Käymme läheisessä ostoskeskuksessa, koska haluan ostaa jotakin miehelleni hääpäivämme kunniaksi. Löydämme yhdessä mukavia yllätyksiä lahjaksi.
On kassalle menon vuoro. Ystäväni sanoo topakasti, hän maksaa nämä kaikki ostokset. Yritän sanoa vastaan ja kieltäytyä, mutta hänet siinä asiassa tuntien jään aina toiseksi. Hän kuulemma haluaa tehdä sen, koska minä maksoin ravintolalaskun. Voi ei, olisin halunnut oikeasti tarjota hänelle ruuat. Jälkeenpäin kyllä tunnustin miehelleni, että lahjani ei ollut minun maksamani.....
Päivä oli piristävä. Ihanaa kun pitkän ajan jälkeen kävin ihmisten ilmoilla, muuallakin kuin lääkärissä. Sain muuta ajateltavaa enkä sinä päivänä tainnut itkeäkään niin paljon kuin yleensä.

Olen tupakoinut noin 30 vuotta, ainakin askin päivässä. Ihan järkyttävän pitkän ajan ja paljon. Olen yrittänyt tehdä tupakkalakkoja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muistelen nuoruuteni aikoja. Löysin muilta sisaruksiltani jääviä tupakantumppeja. Olin omassa huoneessani ja avasin ikkunan, sauhuttelin tumppeja ja maistui muka hyvältä. Äitini ryntää huoneeseen koska tietenkin haistoi tupakansavun. Muistan vieläkin hänen ilmeensä ja torumisen, kuinka typerä kuulemma olin.
Kun ikää oli enemmän osasin jo kioskilta oman tupakka askin ostaa. Muistan senkin hetken hyvin, pyysin nimeltä Belmont tupakkamerkkiä, mutta värin sanoin väärin. Ei sellaista ollut, hävetti, mutta jonkun värisen askin käteeni sain.

Tänään 20.10 lopetin hääpäivämme kunniaksi tupakanpolton, illalla tupakanhimo kuitenkin iski ja vedin yhden savukkeen. Siihen se jäi, toivottavasti se todellakin oli viimeinen. Miksi myrkyttäisin itseäni lisää, sisälläni jylläävien syöpäsolujen lisäksi.

Käytössä ovat kaikki nikotiinikorvaushoidot, mitä olemassa on. https://www.nicotinell.fi/
Ei haittaa vaikka käyttäisin niitä kuukausia, kunhan en vain ratkea polttamaan. Vaikka hermot ovat kireällä, en anna periksi. Kyllä se uskottava on, päätös pitää tulla itseltä ei muiden kehotuksesta.

Muistan hyvin myös erään päivän, vajaa viikko ennen ensimmäistä lääkärissä käyntiäni. Yksi siskoistani kysyi minulta, mitä pitäisi tapahtua jotta lopettaisit tuon sauhuttelun. Perään hän heti korjasi, en tarkoita nyt mitään syöpää vaan minkälainen "herääminen" täytyisi tapahtua. En muista osasinko vastata siihen mitään? Mutta jälkeenpäin ajatellen, miksi hän osasi kysyä asiaa....