Diagnoosi - syöpä

lauantai 10. helmikuuta 2018

Tutkimuksia

Koska mahdollisesti minulle tehdään kantasolusiirto kuuluu siihen tarkemmat tutkimukset, varmistaen että kroppani kestää siirron.

Ti 2.1
Saavun allergiayksikköön, jossa tehdään keuhkofunktiotutkimukset. Spirometria mittaa keuhkojen tuuletuskykyä sekä ilman kulkemista keuhkoputkissa. Eli yksinkertaisesti sanottuna; kuinka paljon pystyy hengittämään ilmaa keuhkoihin (tilavuus) ja kuinka nopeasti pystyy tyhjentämään keuhkonsa (virtaus).
Hoitajan tekemä tutkimus kestää noin 45 minuuttia, jonka aikana "puhaltelen koneeseen" useita kertoja. Saan pyynnöstä mukaan kaavion tuloksista, joihin en ole vieläkään perehtynyt niin vaikeaselkoisilta ne minun silmiin näyttävät. Myöhemmin kuulen lääkärin vastauksen, läpäisin testin!

Sitten seuraavaan yksikköön, kliininen fysiologia. On vuorossa sydämen ultraääni. Lyhyesti sanottuna tutkimuksella selvitetään sydämen rakenteita sekä sydänlihaksen ja läppien toimintaa.
Minut ohjataan puolihämärään tutkimushuoneeseen, siirryn vuoteelle vasemmalle kyljelle ja hoitaja kiinnittää ylävartalolleni EKG-lätkät . Kardiologi saapuu ja alkaa itse tutkimus. Lääkäri on vähäsanainen enkä kehtaa kysyä tutkimuksen aikana mitään. Kun ultraääni on ohi, kardiologi kertoo kaiken olevan kunnossa.

Seuraavaksi luuydinbiopsia joka tehdään tällä kertaa laboratorion tiloissa. Siirryn laboratorion odotusaulaan sukkaa kutomaan. Seuraavan tutkimukseen on vielä pari tuntia aikaa. Mutta todella näppärästi on sairaala pystynyt ohjelmoimaan kolme aikaa vievää tutkimusta samalle päivälle, kiitos siitä.

Minut kutsutaan toimenpidehuoneeseen. Menen vatsalleni pritsille, näytehän otetaan suoliluun takaharjanteesta.  Biopsian otto on minulle toinen kerta eli tiedän mitä tuleman pitää, tai ainakin luulin tietäväni. Näytteen ottaja on minulle tuttu lääkäri, mukana on myös kuuntelu oppilaana lääkäri opiskelija.

Ihon ympärys vuorataan steriilin liinoin, iho puhdistetaan sekä puudutetaan. Lääkäri tunnustelee sormillaan oikean kohdan ja aloittaa näytteen oton. Käytössä on tällä kertaa kovaa ääntä pitävä pora, tämä laite on kuulemma näytteen ottajalle näppärämpi, koska voimaa ei tarvitse käyttää. Kun ensimmäinen kosketus saavutetaan, parahdan kivusta. Toimenpide keskeytetään ja saan lisää puudutusainetta. Ja taas jatketaan. Tunnen edelleen kipua ja silmistäni valuu kyyneleet.
Lääkäri keskeyttää taas ja sanoo voimme tehdä tämän myöhemmin jos haluat. Puristan sormiani tyynyä vasten ja vastaan; "Anna mennä vaan, kestän kyllä". En tiedä miksi tunsin tällä kertaa niin kovaa kipua? Oliko osasyynä poran viiltävä ääni vai se että tällä kertaa en saanut esilääkettä ennen toimenpidettä. Ensimmäisellä kerralla kun luuydinnäyte otettiin sain vahvan kipulääkkeen ja pora oli ns. manuaalinen. Silloin tutkimus oli liki kivuton.

Luuydinnäyte
Pe 5.1
TT-kuvaus vuorossa. Tutkimus on tehty jo kerran aikaisemmin eli samalla kaavalla se sujui.

Ke 10.1
Tyks ja  lääkärin vastaanotto. Kuulen tehtyjen tutkimusten tulokset. R-CHOP hoito on aiheuttanut minulle neuropatiaa (hermovaurio) sormiini, sitä aiheuttaa lääke nimeltään vinkristiini mitä cocktailissa on. Hoitoni vaihdetaan, koska on mahdollista että neuropatia jää pysyväksi.
Keskustellaan myös tulevasta mobilisaatio hoidosta. Lääkäri myös havainnollistaa asian piirtämällä kaavion tulevasta.





Mobilisaatiohoito








7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei kiitos,Lea on älyttömän ihanaa kun kirjoitat tämän "kökkösairauden" tapahtumiasi, tuntemuksiasi, tutkimuksiasi, tuskiasi ymym. Et tiedäkään kuinka hurjan hyödyllistä ja lohdullista sekä voimia antavaa se on meille muille -- samassa veneessä taisteleville.
Mieliala vaihtelee apatiasta ahdistuksen kautta raivoon ja rauha ja ilokin pistäytyvät kyllä välillä. Onneksi.
Oletampa vahvasti, että nämä kaikki mielialat olet käynyt läpi moneen kertaan.
Valoa, voimaa, rohkeutta ja tehokkaita lääkäreitä ympärillesi! Rakkautta läheisiltäsi -- ja tuleva kevät tuokoon tervehdyttäviä ja lempeitä tuulia sinulle, toivottelee eräs KLL-ryhmäläinen!

Unknown kirjoitti...

Kiitos palautteesta, se on minulle tärkeää. Olen kirjoittanut nyt harvemmin, koska en tiedä mitä te lukijat haluatte kuulla. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Memmuli kirjoitti...

Minusta on mielenkiintoista lukea kaikkea sitä mistä olet kirjoittanutkin; lääketieteellistä faktaa, omia tuntemuksia ja yleistä fiilistä. Ihan kaikkea. Kirjoitat todella hyvin!

Unknown kirjoitti...

Memmuli! Olen kiitollinen palautteestasi, pyrin siis jatkamaan samaan malliin.

Anonyymi kirjoitti...

Lea, mitä sinulle kuuluu?
Toivon todella,että hoitosi tehoaa oikein oikein hyvin
ja olet hyvällä kevätmielellä!

Memmuli kirjoitti...

Hei, mitä sinulle kuuluu?

Unknown kirjoitti...

Memmuli, lopulta päivitin blogia.