Diagnoosi - syöpä

perjantai 3. marraskuuta 2017

Diffuusi suurisoluinen b-solulymfooma

Torstai (2.11)
Heman polin hoitaja soittaa. Pyytää  menemään huomenna verikokeisiin. Jos koepalan vastaus on huomenna valmis, niin lääkäri soittaa minulle. Samalla verikoe vastaukset olisi myös nähtävillä.

Perjantai (3.11)
Aamulla siis viereiseen kaupunkiin labroille. Tarkistan verikokeen ottajalta, että kyllähän varmasti vastaukset ovat tänään valmiit? Hän laittaa veriputkiin huomiotussilla merkin, heidän talon ”oma tapa”, että ovat kiireellisiä putkia.

Sen jälkeen menemme mieheni kanssa hakemaan lapsenlapsemme, pojanpoika ja tyttärentytär. Kaupunki on järjestänyt isovanhempien tapahtuman. On peuhurataa, liukumäkeä, juoksurataa jne. Kaksi tuntia hikipäässä touhua (itse kyllä otin rauhallisesti ja istuin välillä lattialla. kun heikotti vähän).
Sen jälkeen menimme Hesburgeriin ja pienet palautimme omiin koteihinsa. Pientä eroitkua oli.....tai toisen kohdalla aika suurtakin itkua (lue raivoa)!

Olen päivällä "reipas". Saan tehtyä rästissä olevia paperitöitä, yrityksen asioita ei saa unohtaa. Laskujakin kai kuuluu maksaa? Poliisitkin ovat olleet nykyään kimpussani. Kaksi ylinopeussakkoa viikon välein, menen kohta kaatamaan nurin joka ikisen peltipoliisin!!!!

Lääkäri soittaa klo 17. Koepalavastaukset ovat valmistuneet. Diffuusi suurisoluinen b-solulymfooma (non-Hodgkin-lymfooma).
https://lymfooma.fi/yleista/non-hodgkinin-lymfooma/

Eli tämä KLL:n lisäksi. Vielä ei tiedetä kumpi syöpä oli ensin se selviää vasta useampien viikkojen päästä, koepalatulosten kaikkien vastausten tullessa. En tiedä vaikuttaako se tieto mitenkään tilanteeseeni?

Kysyn lääkäriltä, mieltäni painavaa asiaa. Miksi, voi miksi koepala otettiin vasta nyt. Hän kertoo, että PET-TT tutkimus vasta pystyi näyttämään, mikä imusolmuke on paras ottaa näytteeksi. Hyvä kun kysyin, meni lopulta jakeluuni.

Siirryn nyt onkologian puolen asiakkaaksi eli nyt "minun hematologilääkärini" vaihtuu. Harmi, suunnitelin jo kutovani villasukat hänelle joululahjaksi.

Hän kyselee vointiani. Patit ovat sulaneet, kiitos kortisonin mikä aloitettiin. Hän kertoo, että maksa-arvoni jatkavat nousuaan eli maksassani tauti myös jyllää.

Torstaina 9.11 on onkologioilla meetingi, jossa he tulevaa lääkehoitoa minulle suunnittelevat. Eli alkava hoitoni alkaa vasta kahden viikon päästä??

Minullahan on kaulallani nyt arpi. Pyydän lääkäriä kirjoittamaan reseptiä Cica-Care silikonigeelilevyyn. Se on tarkoitettu arven liikakasvun hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Kysyin apteekista etukäteen hintaa, 122 euroa. Jos minulla olisi resepti niin vakuutus korvaisi sen.
Ei luvannut kirjoittaa, koska ei tiedä mikä se on. En anna periksi, sanon että nyt on hyvä hetki kirjoittaa ensimmäisen kerran. Hän pyytää sanelemaan sanan kirjain kirjaimelta, ja saan reseptin. Kerron olleeni joskus kirurgisella osastolla töissä hän naurahtaa ja vastaa; "Jotenkin sen olen kyllä huomannut". Olen varmasti kamalan ärsyttävä potilas, myönnän.

Tänään tulee tasan 8 viikkoa, kun menin ensimmäisen kerran asiani vuoksi lääkäriin. Odotanko kauan? Mielestäni kyllä.

Nappaan nyt unilääkkeen suuhun ja menen nukkumaan. Liian ikäviä uutisia taas tänään. Nähdään ja ollaan kuulolla!











5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon voimia sinulle. Läheiseni sai tietää syyskuussa sairastavansa hodkinin lymfoomaa sekasoluinen.Nyt sanut jo kolme myrkkyä. Niin on sinulla pitkään menny. Toivotaan et myrkyt puree.

Unknown kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Odottavan aika on todella pitkää!!

Anonyymi kirjoitti...

Harmi,että lääkärisi vaihtuu. Kuulin hänestä pelkkää hyvää hyvää sanottavaa sinulta. Kudo ihmeessä villasukat hänelle joululahjaksi niinkuin suunnittelit! Sinä et todellakaan ole ärsyttävä potilas..MUISTA SE! Sinulla on oikeus vaatia ja pyytää lääkärisetää kirjoittamaan vaikka viisi reseptiä. Se on sitten eri juttu suostuuko hän niitä kirjoittamaan. Lääkärit osaavat itse olla joskus todella ärsyttäviä. Pakko laittaa yksi esimerkki vuosien takaa. Edesmennyt puolisoni sairasti sappitiehyeiden syöpää noin kaksi vuotta. Kävimme stentin vaihdossa Tyksissä aina silloin tällöin. Kerran lääkärisetä tuli luoksemme tokaisten ettei sinun kuuluisi olla enää siinä. Mieheni sai sanottua jotain, mutta minä en pystynyt sanomaan mitään...vaikka puheliasta sorttia olenkin. Jos katse voisi tappaa niin sitä lääkärisetää ei enää olisi!! En vielä tänä päivänäkään voi ymmärtää tuollaista puhetta. Onneksi Tyksissä muut lääkärit olivat miellyttäviä ja hoitajat myös. Toivottavasti sinä pääset tässä kuussa hoitoihin- olet odottanut jo tarpeeksi kauan. Tsemppihali hyvältä ystävältäsi hienolle ihmiselle eli just sulle!!

Unknown kirjoitti...

Kiitos viestistä. Otan maanataina puhelun Tyksiin ja päästän sanavarastoni valloilleen. Menen sinne vaikka ovenkarmit kaulassa ja haluan perustelun miksi odotan näin kauan.

Unknown kirjoitti...

Casino Royale - Live Dealer Games - Virgin Games
Casino 1xbet app Royale is worrione a live casino with a large, eclectic portfolio of casino games. https://vannienailor4166blog.blogspot.com/ Players can play this 토토 사이트 모음 game www.jtmhub.com with live dealers,